SPIROkesän 2017 kohokohdat

SPIROkesä lähti vauhdikkaasti käyntiin ja ylitti kaikki odotuksemme. Koko talven ajan tehty työ vihdoinkin palkittiin. Monesti olimme vaipumassa epätoivoon ja luovuttamassa, mutta onneksi jaksoimme aina jatkaa, sillä kesä on ollut mitä mahtavin ja opettavaisin. Raskas työ on palkittu moneen otteeseen. Päätinkin kasata yhteen tämän SPIROkesän kohokohtia, joihin kuuluu niin opettavaisia kuin hauskojakin hetkiä.

SPIROkärryn metsästys

Monet eivät tiedäkään, että ensimmäinen kompastuskivemme oli kärryn löytyminen. Etsimme koko talven kärryä juuri meidän tarpeisiin. Alkuun toivoimme SPIROsta pyöräkärryä. Tämä kaatui kuitenkin jäädytyspannun suuruuteen. Peräkärry tyylistä vaunua ei taas meinannut millään löytyä ja olimme vaipua epätoivoon, kunnes löysimme tämän kesän hyvin palvelleen kärrymme Teuvalaiselta yritykseltä Jt-Trailerilta. Roadtripit Teuvaan kärryasioita hoitamaan kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä sai vihdoinkin tajuamaan, ettei enää voi perääntyä. Kärry oli juuri sopiva meille ja saimme loihtia siitä SPIROn näköisen.

 

 

 

Vihdoinkin täydellisiä rullia

Olimme päättäneet jo talvella, että täydellisissä jätskirullissa on onnistuttava. Kuitenkin harjoitellessamme se tuntui mahdottomalta. Viikon yövuorot ja Aasiassa tehtyjen videoiden tuijottaminen kaikki nämä yöt auttoivat kuitenkin asiaan. Tilasimme videoiden inspiroimina uudet lastat ja opimme oikean tekniikan. Iltaa ennen avajaisia rullamme onnistuivat ja kesän aikana kokemuksen kautta kehittyivät täydelliseksi. ”Nythän nää on hienoja nää rullat, viimeks kun mä kävin ne oli aika rumia!” Lapsen suusta se totuuskin tuli viimeisessä tapahtumassa, jossa olimme myymässä.

Aamulehti

Aivan kesän alussa Aamulehti kävi tekemässä Hiedanrannassa SPIRO:sta lehtijutun. Meillä kävi todella hyvä tuuri lehtijutun suhteen, sillä se tultiin tekemään ensimmäisenä perjantaina, kun olimme auki ja se ilmestyi lauantain lehdessä. Lauantaina sattui vielä olemaan kesän ainoita aurinkoisia päiviä, mikä tarkoitti meille koko seitsemäksi tunniksi pitkää jonoa. Vaikka annoksiemme tekemisessä kesti jonkin aikaa ja jono kerääntyi helposti, olivat asiakkaat innoissaan ja jaksoivat jonottaa. Asiakkaita oli tullut jo tuolloin Helsingistä asti. Monet asiakkaat eivät olleet aiemmin käyneet Hiedanrannassa ja löysivät nyt paikan. Saimmekin heti kattavan vakioasiakas joukon.

Koskikeskus

SPIRO vietti aiempien yrittäjien kanssa koko kesän 2015 Koskikeskuksella ja nyt kun aloitimme SPIRO:n uudestaan halusi Koskikeskus järjestää viikon kampanjan, jossa SPIRO palaa Koskikeskukselle. Viikko oli tohinan täyteinen ja saimme paljon uusia asiakkaita henkilöistä, jotka eivät olleet vielä löytäneet Hiedanrantaa. Viikko oli meille ehdottomasti kannattavin ja hyvä tuuri seurasi meitä myös tällä viikolla, sillä sää oli sateinen ja tuskin olisimme olleet juurikaan auki, jos Hiedanrannassa olisimme olleet.

Asiakkaat

SPIROkesän ehdoton ykkösjuttu oli SPIRO:n asiakkaat. Näihin asiakkaisiin lukeutuvat niin SPIROfanit, vakioasiakkaat sekä yksittäiset sattumalta SPIRO:lle eksyneet asiakkaat. Kaikki olivat meille yhtä tärkeitä sekä innostavia ja tsemppaavia. Asiakkaita tuli ympäri Suomea jopa Kajaanista ja Oulusta asti. Kesän unohtumattomimpiin hetkiin kuului asiakkaiden aidot reaktiot, into ja kannustus.

Täydellisten jätskirullien metsästys

Vaikka ostimme SPIRO:n valmiina liikeideana, olemme päässeet kehittämään monia asioita aivan alusta asti. Koska päätimme lähteä viemään SPIRO:a vegaanisena jäätelönä eteenpäin, on reseptien luominen täytynyt aloittaa aivan alusta. Tuotekehittely eli erilaisten reseptien ja makujen kokeilu ja innovointi, onkin ollut lempi puuhaani SPIRO:a kehittäessä. Suurimmaksi haasteeksi tuotekehittelyssä on noussut täydellisissä jätskirullissa onnistuminen. Erilaisten makujen kehitteleminen taas on ollut kaikista hauskinta ja on ollut mielenkiintoista testailla eri makuyhdistelmiä.

Ensimmäinen haasteemme oli itse jääpannun käyttäminen. Jääpannu majaili pitkään Nooran ullakkovarastossa ja mietimme, että testailut pitäisi aloittaa. Kun vihdoin saimme sovittua yhteisen testailu päivän ja pyysimme oikein maistaja raadin paikalle, jouduimme kuitenkin pettymään. Olimme käyneet innoissamme vegaanimaito osastolla ja löytäneet paljon erilaisia vaihtoehtoja. Emme kuitenkaan saaneet maitoja millään jäätymään. Vaikka odotimme kuinka pitkään, lillui neste vain pannun päällä. Olimme aivan varmoja, että pannu on mennyt rikki ja että meitä on huijattu kauppoja tehdessä. Luovutimme hetkeksi. Muutaman viikon päästä tästä löysin sattumalta toimistomme kaapista SPIRO kansion ja sen avatessa ensimmäisenä oli käsinkirjoitetut ”Jääpannun käyttöohjeet”. Ohjeista kävi ilmi, että olimme pitäneet sulatus- sekä jäädytysnappeja samaan aikaan pohjassa. Ei ihmekään, ettei mitään tapahtunut.

Kun vihdoinkin pääsimme ohjeiden kanssa testaamaan jäätelön tekemistä, yllätyimme, kuinka hyviä annoksia saimme aikaiseksi. Testasimme kaurajuomaa, kookosmaitoa, kookos-mantelijuomaa sekä kookosjuomaa. Makuina testasimme vain Oreota sekä turkinpippuria. Tarkoituksena oli vain opetella pannun käyttöä ja harjoitella rullien tekemistä. Rullat eivät onnistuneet millään, mutta makuun olimme tyytyväisiä tässä vaiheessa, vaikka kehittämistäkin oli.

Kevään mittaan saimme jääpannun muutettua Akatemialle ja pääsimme testailemaan erilaisia makuja ja harjoittelemaan jätskirullien tekoa aktiivisemmin. Samalla myös muut Akatemialla olijat pääsivät maistelemaan ja kommentoimaan teoksiamme. Testasimme paljon eri makuja ja pohjia. Yllättäjäsuosikiksi nousi kaurajuomaan tehty kiivi-turkinpippuri. Muita testattuja makuja oli ananas, kookos, lakritsi, Oreo, salmiakki, kiivi, Marianne ja suklaa. Kiivi-turkinpippuri maun lisäksi meidät yllätti jääjugurtti kokeilumme, josta tuli maukasta.

Koostumuksen saaminen täyteläiseksi oli haastavaa ja kokeilimme paljon erilaisia vaihtoehtoja glukoosisiirapista kikhernevaahtoon ja kasvipohjaiseenkermaan. Niitä yhdistelemällä saimme jäätelöön täydellisen koostumuksen. Mauiksi päätimme muutaman täydellisen annoksen ja lisäksi oma valintaiset sekoitukset, jonka asiakas saa itse päättää pohja-ainesosasta täytteisiin ja koristeisiin. Rullien tekemistä jäämme edelleen harjoittelemaan ja jännityksellä odottelemmekin, saammeko niitä ikinä onnistumaan. Nyt toivomme, että uudet lastat auttavat asiaan.

Ensimmäinen SPIRO keikkamme on maanantaina 5.6. Ympäristötorilla, joka järjestetään Tammelan torilla. Kaikki sinne maistelemaan mitä olemme saaneet aikaan ja millaisia makuyhdistelmiä on tarjolla. Olemmeko onnistuneet täydellisissä jätskirullissa.